Mitä rakastan ja että muistaisin

Rakastan yksinkertaisia asioita, kuten kissoja ja kirjoja. Rakastan sitä, että yhtäkkiä muistan yhden pahvilaatikon ja kun avaan sen, sieltä löytyy vanhoja kauniita kirjoja, joita olen vain vähän lukenut. Rakastan aamuhetkiä lehtien kanssa ja sitä, kun lapset tilaavat aamupalojaan, vaikka sanonkin heille, etten ole tarjoilija. Rakastan esimerkiksi sitä, kun tytär tohisee kissan kanssa, ruokkii sitä ja huolehtii, ettei se kastu ulkona. Ja sekin on ihanaa, kun ekaluokkalainen ryntää koulusta, purkaa repun ja näyttää uudet kirjat ja läksyt. Rakastan sitä, että mies jaksaa korjata auton takaluukkua tunteja eikä edes kiroa, minä kyllä jo kiroaisin. Rakastan sitä hetkeä, miltä tuoksuu kun sytyttää tulen. Rakastan näitä säitä, kun aurinko yllättää, vaikka säätiedotus näyttää pilveä. Rakastan sateen raikastamaa luontoa, villivadelmamehun makua, sieniä, metsää ja syksyä.

Hetket ennen uutta perheenjäsentä saavat mietteliääksi ja uppoutumaan itseen.

Nyt yritän muistaa nämä:
Hengitä nenän kautta sisään, suun kautta ulos.
Rentouta kasvojen lihakset, niin loppukin kropasta rentoutuu.
Mene ulos aina kun mahdollista, niin maailma ei ehkä tipahdakaan niskaan.
Kuuntele mielimusiikkiasi ja katsele kuvia, jotka kolahtavat sieluusi.

Kukkiva kissa ja itkettävä kana

Onneksi tämä päivä ei koskaan enää palaa. En ole saanut aikaan yhtään mitään ja olen ihan poikki. Ajattelin ilahduttaa perhettä sentään valmistamalla pollo limoncelloa. Huonosti meni sekin. Liikaa limeä ja sitruunaa. Pöydässä lapset itkevät isän karrikanan perään.

Kissa pelastaa edes vähän. Juuri kun ajattelin, että minun täytyy ostaa kuivuneiden kukkien tilalle jotain, se hoitelee asian.

Metsä lumoaa

Elokuussa tuntee kiitollisuutta kaikesta, mitä metsä ja puutarha antavat. Oi, metsien kauneus ja marjojen makeus! Tykkään eniten sellaisista päivistä, joina sekä sataa että paistaa. Niin kuin tänään. Tekisi mieli sukeltaa tuonne koivumetsään horsmien sekaan juoksemaan. Mutta onhan myös hyttyset, paarmat ja kyyt.

Lumpeita ja plätsähdyksiä

Pikkuiselle lammelle on reilu kilometri. Tänään siellä oli jokunen kalastajavene. Yksi mies tipahti veneestä. Kuului kiroilua ja naurua. Puheesta päätellen kesän ensiuinti. Käyhän se noinkin.

Olen uinut yhteensä viisi kertaa. Aloitin viisi päivää sitten. Jos saisi kympin rikki tänä kesänä.

Poikani juoksee laiturille, hyppää veteen ja huutaa mennessään "Jiihaa!" Hän on yhtäkkiä oppinut myös snorklaamaan. Tutkaa putken kanssa veden pintaa, hengitys vain suhisee.





Lukisin kaiket päivät, jos ei olisi tuota remonttia. Heli Lahdenrannan ja Ulla-Maija Lähteenmäen puutarhakirjasta
P niin kuin puutarha (2014) opin, että

- perhoset tykkäävät salviasta, mintusta, timjamista ja mäkimeiramista
- kärpäset eivät tykkää kreikansinisestä väristä
- saviruukku kannattaa kylvettää ennen kastelua, jottei se ime kasveilta vettä
- sisäkasvit voi viedä kesäksi ulkoilemaan puun juurelle, ei helteiselle paikalle
- unikko säilyy pidempään maljakossa, kun kärventää varren päätä tulitikulla
- lipstikka pitää noidat ja pahat henget poissa
- kalanperkeitten keikkaaminen ruusujen juurelle kannattaa, sillä niiden fosforipitoisuus saa ruusut kukoistamaan
- kehäkukan lehdellä voi hoitaa haavaa.

Sitä ei kerrottu, mikä tepsisi parhaiten nokkosen polttamiin käsiin.

Onnen aineksia

Aamupalalla ystävän leipomaa limppua, perhe nukkuu, sisko tulossa käymään serkkupoikien kanssa, maalaamisurakka jatkuu.

Kissa palaa lomalta takaisin kotiin, tutkii sisällä jokaisen huoneen ja nuuskii pihalla pensaat. Rukki hyrähtää käyntiin siltyksestä.

Mont vai Klint?

On oltu ulkona aamusta iltaan. Nautittu kesän lämmöstä ja vähän kärsittykin. En muistanut, että aurinko polttaa. Kävi vanhanaikaisesti: poltin ihoni ja sain auringonpistoksen. Tulinpahan taas varovaisemmaksi, ja lasten ihoakin suojaan nyt vielä enemmän.

Luin Pauliina Rauhalan Taivaslaulun (Gummerus, 2013), kun työkaveri sen kiikutti kotiini. Liikutuin Aleksin ja Viljan rakkaudesta, Aleksin vastuunotosta. Olen miettinyt kirjan jälkeen paljon perhettä, perheitä ja sitä, miten monenlaisia meitä on, millaisia arvoja kussakin perheessä kannatetaan tai ollaan kannattamatta.

Lapset pohtivat joka päivä nimeä vauvalle. Mont, Klint, Hissu, Harri, Rolanda, Lila ja muut pyörivät listoilla.

Haluaisin syödä iltapalaa ulkona ilta-auringon lämmössä, mutta nyt on vaihteeksi viileämpi päivä. Lapset haluaisivat Egyptiin katsomaan leijonanpääsfinksiä.

Kurkistellaan

...että missä se kesä luuraa.

Onko se laiturin alla?
Ääh, siellä on vaan se hauki,
jota ei saada kiinni
ja joka ei ui syöttiin.

Onko se purkissa?
Nääh, siellä mönkivät vain madot,
jotka joutavat jo pellolle,
ja jotka lintuemo hakee poikasilleen.

Jos se kesä on mennyt syville vesille.
Mennään ja haetaan se sieltä.
Odotetaan, luetaan, kirjoitetaan ja piirretään.

Pian me huomataan, että tätähän se on.
Haukia, matoja, lintuja, veneretkiä, lukuhetkiä.
Ollaan niin kesässä kiinni, ettei heti tajuta.

****************************************************

Vanhan rouvan lokikirja (2004, Like) luettu ja Kyllikki Villasta kiinnostuttu, itseironiaansa ihastuttu. Niin kuin monet jo ennen minuakin. Olen vähän hidas kai.