Kahdehdin sitä, miten kissa osaa etsiä itselleen tunnelmalliset paikat. On ihanaa, miten vaivattomasti se sopeutuu reissukissaksi. Se ei huuda autossa, muuta kuin silloin, kun on tosi kyseessä. Silloin olemme me ihmiset tyhmiä, jos emme järjestä sille hiekkalaatikkoa. Se tietää, ettei matkoilla pääse ulos ja tyytyy katselemaan ikkunasta. Kylässä se on kohtelias vieras, seurustelee isäntäväen kanssa eikä kovin paljon raavi sohvia. Oikeastaan se on vain kerran tehnyt pikku pahojaan. Mutta jos nahkiaisia ei olisi jätetty niin houkuttelevasti pöydälle, siltäkin välikohtaukselta olisi vältytty. Eikä se sitä paitsi syönyt kaikkia.
