Olen lukenut sanoja, runoja

Joutsenella on pesä keskellä hötteikköä. Näen ilman kiikareita, miten se asettuu pesäänsä. "Nyt se muni munan", huudahtaa kiikaroiva mieheni. Huomaan tulleeni huijatuksi. Mutta olisi se voinut sen tehdä.



Olen lukenut runoja ja nauttinut: Aulikki Oksasen runokokoelma Helise, taivas! (2014) Oi, miten väkevää luettavaa! Se on samalla täydellinen kooste Oksasen runoudesta viimeisen 50 vuoden ajalta. Runot etenevät kirjassa aikajärjestyksessä, ne on jaettu otsikoituihin lukuihin. Jokainen luku alkaa Oksasen kuvituksella.

Hotkaisin Tatiana de Rosnayn Nimeni on Sarahin (2014) vaikka yleensä välttelen toisesta maailmansodasta kertovia teoksia. En ole pystynyt katsomaan edes Schindlerin listaa kokonaan. Nimeni on Sarah kertoo 10-vuotiaan Ranskan juutalaisen Sarahin tarinan. Sarah perheineen joutuu vainotuksi, mutta Sarah onnistuu pakenemaan keskitysleiriltä. Surullinen ja koskettava kirja.



Kevätmottoja juuri nyt:
Enemmän kirjoja ja ulkoilmaa, vähemmän nettiä.
Nenä tukossa, mutta niistetään.

Eläköön harlekiinikirjallisuus!

Luen kirjaa Askartele koruja luonnon aarteista siksi, että ensi kesänä tiedän, miten voin hyödyntää kaikki poluilta löytämäni kivet ja kävyt. Syötäväksi kasvatetut opettaa minua arvostamaan syömääni ruokaa ja myös uhramaan ajatukseni sille, mitä työnnän suuhuni. Kun luen Etelänapaa etsimässä, minun ei ole pakko matkata itse ihan arktisimmille alueille ja toisaalta kirja saa minut tajuamaan, etten asukaan ihan napajäällä. Kirkkaalla liekillä pakottaa minut ajattelemaan kirjoitustyylejä, suomen kielen rakennetta, nuoren näkökulmaa. Kuinka kasvattaa bébé neuvoo, miten voin kasvattaa lapsiani pariisilaisittain.

On harmi, jos kirjasta syntyvä lukukokemus on joskus kielteinen siksi, ettei ymmärrä kirjan tyyliä tai tarkoitusta. (Sehän on samanlainen katastrofi, kuin jos lukisi jotakuta ihmisparkaa väärin.) Näin minulle meinasi käydä Anne Leinosen ja Miina Supisen Rautasydämen kanssa. Ajattelin ensimmäisten sivujen jälkeen, ettei taida maksaa vaivaa. Luin itse väärällä tavalla kelpo kirjaa. Onneksi tulin järkiini.

Nyt kaikki toijalalaiset, ja miksei muutkin, perheenemännät, jotka lähtevät ensi kesänä mökkiänsä kunnostamaan, ottakoot Rautasydämen mukaansa. Se sopii kuin nakutettu niihin tuokioihin, kun ei enää jaksa naputella kattolautaa tai viihdyttää jälkikasvua. Rautasydän kuuluu lukea isolla sammaleisella kivellä ypöyksin ja yhtäsoittoa. Pidin erityisesti siitä, että tässä Leinosen ja Supisen rikosharlekiinissä, rikollinenkin muistaa turvaseksin merkityksen seksiaktin siitä latistumatta. Toista oli silloin, kun pikkutyttönä luin salaa kaikki isosiskoni amerikanharlekiinit; niissä ei hyviksetkään ajatelleet seuraamuksia. Ajat ovat muuttuneet.