Yksi viime vuosien lempikirjoistani on Arne Nevanlinnan Marie (2008). Kirja kertoo ranskalaissyntyisestä 100-vuotiaasta Mariesta, joka viettää elämänsä viimeistä päivää helsinkiläisessä vanhainkodissa maaten ja elämäänsä muistellen. Mariessa on kiehtovasti kirjoitettuna elämän kerroksellisuus. Näkyvissä on koko elämänkaari: lapsuus, nuoruus, keski-ikä ja vanhuus. Kirja sopii mainiosti joululomaluettavaksi. Vielä parempi vaihtoehto on kuunnella se Seela Sellan lukemana äänikirjana ja sekoitella vaikkapa samalla siirappia piparkakkutaikinaan.
Sain juuri luettua Nevanlinnan Hetan (2014), mutta kirja ei aivan yltänyt Marien tasolle. Samankaltaisia äänenpainoja ja lauserakenteita, joita tottui lukemaan jo Mariessa, on havaittavissa myös tässä kirjassa. Hetassa on liikaa suomenruotsalaisen yläluokan välistä sanakopua. Yli pari sataa sivua sivistynyttä nokittelua on ainakin meikäläiselle liikaa. Kirja on nimetty palvelustytön, Hetan, mukaan. Heta osaa lukea ajatuksia. Eri henkilöiden ajatusten listaaminen tajunnanvirtamaisesti vaikuttaa kiinnostavalta kertomisen keinolta mutta tekee tekstistä sekavan. Toimisi ehkä näytelmänä.
