Melankolinen sunnuntai

Haikeaa. Mun vauvani täytti puoli vuotta. Hyvästelen pientä sinistä villatakkia, jossa alkaa olla jo liian lyhyet hihat. Samalla hyvästelen lomaa, joka vetelee viimeisiään. Tai lasten lomahan se on, joka loppuu, minä kuitenkin vauvan kanssa kotona jatkan.

Tekisi mieli tehdä itse pastaa muttei ole durumjauhoa. Luen Erica Bauermeisterin ihanaa kirjaa Elämän lempeät maut (2009). Siinä rakastetaan ruokaa ja kirjallisuutta. Kuola alkaa valua, kun rivi riviltä ruokalajit valmistuvat.

Toivoin aurinkoa, ulkona pyryttää lunta. Onneksi sisällä on kolme iloista lapsukaista.

Why I just love the books of Donna Leon?

Rakastan Donna Leonin kirjoja. Yritin muistella, koska olen lukenut ensimmäisen Guido Brunettini. Saattaa olla esikoisen syntymän maissa, noin kuusi vuotta sitten. Ainakin muistan kerran, jolloin yhden luettuani marssin vauvan kanssa kirjastoon lainatakseni kaikki mahdolliset muut Leonin teokset.

Jännitykselläkin on osansa, mutta vähintään yhtä paljon minua viehättää kirjoissa italialaisen ruuan valmistuksen kuvaus ja yhdessä keskustellen nautittu herkullinen ateria perheen kesken. Kirjan viehättävyden ytimen muodostaa rikoksia ratkova poliisi Guido Brunetti, joka on syvästi inhimillinen yrittäessään selvittää tyystin mahdottomia rötöksiä Venetsian korruptoituneessa yhteiskunnassa.

Kirjoissa ovat tärkeällä sijalla motiivit. Brunetti pohtii usein syitä, jotka ovat rikokseen johtaneet sekä yhteiskunnan rakenteita, jotka mahdollistavat ja aiheuttavat tietynlaiset rikokset. Lukija ei saa välttämättä tietää, kuinka rikolliselle viimein käy, tai rikokset ovat tyyliltään sellaisia, jotta tekijä ei saakaan tuomiota.

Turvasatama, 2013 (Drawing Conclusions, 2011) on Leonin kahdeskymmenes suomennettu teos. Siinä Brunetti tutkii asunnosta kuolleena löydetyn vanhan naisen kuolemaa. Brunetti joutuu tekemään tutkimustaan osittain omin luvin, koska naisen kuolemaa pidetään luonnollisena menehtymisenä. Donna Leonin kirjat ovat kuin turvasatama minulle. Parikymmentä kirjaa luettuaan Brunetista tulee tuttu ystävä, joka välittää siitä, miten maailma makaa.

Surrealismia, toisia todellisuuksia

Leena Krohnin Hotel Sapiens on outo ja kiinnostava kirja. Aluksi tuntui, etten ymmärtänyt mitään. Sitten kiinnostuin kirjan yksittäisistä luvuista. Kirjassa on monenlaisia hahmoja, ihmisiä, ihmisten varjoja, ihmisen kaltaisia olentoja, kasveja.

Kirjan miljöönä on oma ainutlaatuinen maailma, Hotel Sapiens, jonne ihmiset on tuotu turvaan. Entistä maailmaa ei enää ole. Nykyisessä todellisuudessa kelloissa ei ole viisareita, aika on menettänyt merkityksensä. Välillä kirjan hahmot ovat näkevinään entisestä maailmastaan välähdyksiä. Onko sumun takana vielä se todellisuus, jossa he aiemmin elivät? Kirjan luettuaan on omituinen olo ja alkaa miettiä esimerkiksi omien viherkasviensa henkistä elämää...

Vähintään yhtä surrealistinen kirja on F.G. Haghenbeckin Pyhän lehden kirja (Hierba Santa), joka on fiktiivinen elämäkerta meksikolaisesta taidemaalarista Frida Kahlosta. Kirja kertoo Kahlon värikkäistä elämänvaiheista, repivästä rakkaudesta Diego Riveraan ja muistakin rakkaussuhteista. Kirja kuvaa, miten kärsimys ja kuolema ovat jatkuvasti läsnä Kahlon elämässä ja vaikuttavat hänen taiteen luomiseensa.

Ahmaisin kirjan kipeänä ollessani. Tykkäsin. Jokaisen luvun lopussa on ihania meksikolaisia ruokaohjeita, joiden sanotaan löytyneen Kahlon mustasta muistikirjasta. Kaktusta sisältävät ohjeet voivat olla hieman vaikeita toteuttaa täkäläisissä oloissa, mutta ainakin appelsiinipikkuleivät menevät kokeiluun.

                             Vappukissa valmistautuu juhlaan.