Lumpeita ja plätsähdyksiä

Pikkuiselle lammelle on reilu kilometri. Tänään siellä oli jokunen kalastajavene. Yksi mies tipahti veneestä. Kuului kiroilua ja naurua. Puheesta päätellen kesän ensiuinti. Käyhän se noinkin.

Olen uinut yhteensä viisi kertaa. Aloitin viisi päivää sitten. Jos saisi kympin rikki tänä kesänä.

Poikani juoksee laiturille, hyppää veteen ja huutaa mennessään "Jiihaa!" Hän on yhtäkkiä oppinut myös snorklaamaan. Tutkaa putken kanssa veden pintaa, hengitys vain suhisee.





Lukisin kaiket päivät, jos ei olisi tuota remonttia. Heli Lahdenrannan ja Ulla-Maija Lähteenmäen puutarhakirjasta
P niin kuin puutarha (2014) opin, että

- perhoset tykkäävät salviasta, mintusta, timjamista ja mäkimeiramista
- kärpäset eivät tykkää kreikansinisestä väristä
- saviruukku kannattaa kylvettää ennen kastelua, jottei se ime kasveilta vettä
- sisäkasvit voi viedä kesäksi ulkoilemaan puun juurelle, ei helteiselle paikalle
- unikko säilyy pidempään maljakossa, kun kärventää varren päätä tulitikulla
- lipstikka pitää noidat ja pahat henget poissa
- kalanperkeitten keikkaaminen ruusujen juurelle kannattaa, sillä niiden fosforipitoisuus saa ruusut kukoistamaan
- kehäkukan lehdellä voi hoitaa haavaa.

Sitä ei kerrottu, mikä tepsisi parhaiten nokkosen polttamiin käsiin.

Onnen aineksia

Aamupalalla ystävän leipomaa limppua, perhe nukkuu, sisko tulossa käymään serkkupoikien kanssa, maalaamisurakka jatkuu.

Kissa palaa lomalta takaisin kotiin, tutkii sisällä jokaisen huoneen ja nuuskii pihalla pensaat. Rukki hyrähtää käyntiin siltyksestä.

Mont vai Klint?

On oltu ulkona aamusta iltaan. Nautittu kesän lämmöstä ja vähän kärsittykin. En muistanut, että aurinko polttaa. Kävi vanhanaikaisesti: poltin ihoni ja sain auringonpistoksen. Tulinpahan taas varovaisemmaksi, ja lasten ihoakin suojaan nyt vielä enemmän.

Luin Pauliina Rauhalan Taivaslaulun (Gummerus, 2013), kun työkaveri sen kiikutti kotiini. Liikutuin Aleksin ja Viljan rakkaudesta, Aleksin vastuunotosta. Olen miettinyt kirjan jälkeen paljon perhettä, perheitä ja sitä, miten monenlaisia meitä on, millaisia arvoja kussakin perheessä kannatetaan tai ollaan kannattamatta.

Lapset pohtivat joka päivä nimeä vauvalle. Mont, Klint, Hissu, Harri, Rolanda, Lila ja muut pyörivät listoilla.

Haluaisin syödä iltapalaa ulkona ilta-auringon lämmössä, mutta nyt on vaihteeksi viileämpi päivä. Lapset haluaisivat Egyptiin katsomaan leijonanpääsfinksiä.

Kurkistellaan

...että missä se kesä luuraa.

Onko se laiturin alla?
Ääh, siellä on vaan se hauki,
jota ei saada kiinni
ja joka ei ui syöttiin.

Onko se purkissa?
Nääh, siellä mönkivät vain madot,
jotka joutavat jo pellolle,
ja jotka lintuemo hakee poikasilleen.

Jos se kesä on mennyt syville vesille.
Mennään ja haetaan se sieltä.
Odotetaan, luetaan, kirjoitetaan ja piirretään.

Pian me huomataan, että tätähän se on.
Haukia, matoja, lintuja, veneretkiä, lukuhetkiä.
Ollaan niin kesässä kiinni, ettei heti tajuta.

****************************************************

Vanhan rouvan lokikirja (2004, Like) luettu ja Kyllikki Villasta kiinnostuttu, itseironiaansa ihastuttu. Niin kuin monet jo ennen minuakin. Olen vähän hidas kai.

Ruusuja, rikoksia ja rauhallisia aamuja

Ei ole yhtään pöllömpää olla lomalla. Muistiin merkittäköön, että olen jo kahtena(!) aamuna herännyt ensimmäisenä ja nauttinut aamupalani omassa rauhassa. Kesään kuuluvat ehdottomasti dekkarit. Tykkään katsella myös Teemalta tulevia Donna Leonin kirjoista tehtyjä elokuvia, vaikka saksan kieli ja Venetsia eivät aluksi oikein sointuneet yhteen.

Työkaveri teki hauskan pöllön, joka on tarkoitettu kuulemma elokuussa syntyvälle uudelle perheenjäsenellemme. Oppilaat hukuttivat ruusuihin. Nyt nuuhkin ja tuijottelen niitä vähän väliä.

Kissa

Turta olo. Liian paljon huonoja asioita tapahtunut viime päivinä. Kissa yritti synnyttää ainokaista pentuaan. Se juuttui synnytyskanavaan. Eläinlääkäri oli liian kaukana keskellä yötä. Synnytys oli todella vaikea. Poikanen oli viimein synnyttyään kuollut. Kissa sekosi. Hyppäsi pari päivää sitten tyttäreni kimppuun ja raapi pään ja selän verille. Ei voi uskoa siitä kissasta, joka aiemmin oli maailman rauhallisin ja lempein. Pienen lapsen ääni aiheuttaa stressireaktion. Minun sylissäni kissa olisi koko ajan kehräämässä.

Lapsi tai kissa. Molemmat eivät mahdu tähän talouteen. Tänään vein kissan vanhempieni luo. Katsotaan, tuleeko siitä heille kissaa vai pitääkö se lopettaa.

"Sehän on vain kissa." ja "Kissa on kuitenkin petoeläin." sekä kaikki muut mahdolliset sloganit eivät juuri nyt lohduta. Talo on erilainen nyt. Surullinen.

Sarianna Vaaran Huomenkellotyttö on kaunis esikoisteos

Sarianna Vaaran Huomenkellotyttö (2013, Like) tarjoaa herkän ja hellän näköalan tyttären ja hänen mieleltään sairaan äitinsä elämään. Luin teosta itku kurkussa ja vaikuttuneena sen kauniista tavasta kuvata kipeitä kohtia tytön ja äidin elämässä. Kipeyttä äidin ja tyttären suhteessa oli paljonkin, mutta kaiken sen keskellä suhde on täynnä rakkautta ja leikittelyäkin.



Tunnustan, että minua hieman pelotti lukea Huomenkellotyttöä. Ajattelin, että kirja on luultavasti ahdistavaa luettavaa. Olen onnellinen, että kirjaston pikainen palautuspäivä pakotti minut lukemaan kirjan ohi muiden opusten. Upea esikoisteos, jota suosittelen tämän kevään lukemiseksi kaikille, varsinkin äideille ja tyttärille. Kirja on nopealukuinen, mutta se ei unohdu nopeasti. Huomenkellotyttö perustuu Sarianna Vaaran omiin kokemuksiin.



Ps. Oliivipuu kukkii!