Kissarakkautta

Se on ihana. Se näyttää aina niin söpöltä. Onko se saanut ruokaa, kissaparka. Onneks se on sisällä eikä susien ruokana ulkona.

Sujuvasanainen Lessing, runollinen Haahtela ja pettynyt lukija

En yhtään ihmettele, miksi blogeissa usein kirjoitetaan hyvistä kirjoista. On paljon helpompaa hehkuttaa kirjan hyvyyttä kuin kritikoida. Jos ei pidäkään jonkin upean kirjailijan kirjasta, tulee vähän sellainen olo, ettei ole tainnut ymmärtää kaikkea. En ole lukenut Doris Lessingiä enkä Joel Haahtelaa aiemmin ja kokeilin taannoin molempia. On vain vaikea sanoa kummastakaan kirjasta paljoa. Ne eivät olleet minulle kirjojen kirjoja.



Ajattelin ottaa varman tärpin ja aloitin Lessingin Kissoista (2009). Mutta voi voi, ei se ollutkaan hyvä valinta. Tunnustan kyllä Lessingin ansiot sujuvan tekstin kirjoittajana. Kirja oli helppolukuinen. Siinä kuvailtiin kissojen elämää aina Afrikasta Englantiin. Lessing esitteli monenlaisia tuntemiaan ja hoitamiaan kissapersoonallisuuksia. Silti en olisi halunnut lukea siitä, miten emokissasta ei tulekaan hyvä äiti taikka miten kissanpennut lopetetaan ampumalla. En myöskään jaksa kaikilta osin uskoa Lessingin muotoilemiin kuvauksiin kissojen ajatuksista, vaikka hän varmasti on tuntenutkin koko joukon kissoja.



Kodissani on miltei aina ollut kissa, joskus montakin. Mutta minulta puuttuu Lessingin kokemus suurista kissapesueista, raihnaisista kulkukissoista, kotikissojen välisistä arvoasetelmista. Omat kissani ovat saaneet elää isoilla reviireillä toisin kuin Lessingin kuvailemat kissat. Ehkä siksi en tavoita enkä pysty eläytymään kissamaailmaan, jonka Lessingin Kissoista-kirja tarjoaa. Aion tästä huolimatta lukea lisää Lessingiä. Ehkä jokin toinen kirja kolahtaa.



Joel Haahtelan kirja Tähtikirkas, Lumivalkea (2013) ei sekään ollut mieleeni. Olihan kirja runollisen kauniisti kirjoitettu, mutta siinä oli minulle liikaa haikailua ja pysähtyneisyyttä, joita kumpaakaan en juuri nyt jaksa. Eihän se ole Haahtelan vika. Hänen luomansa henkilö nyt vain on sellainen - mies, joka etsii itseään ja on kokenut jo nuorena pettymyksiä. Kirjan alku oli lupaava, mutta jotenkin sen jälkeen lässähti. Luin kirjaa kipeänä, mikä sekin varmaan vaikutti. Minun pitää lukea Haahtelalta jotain muuta, mutta ei aivan juuri nyt. Nyt luen ihanaa kirjaa siskoksista.

Pakkaspäiviä

Haikailen eilistä päivää. Olimme ulkona paukkupakkasessa järven jäällä. Kokeilimme luistelua, kelkkailimme ja miehet kaatoivat puita. Viritimme nuotion rantaan ja paistoimme makkaraa, hörppäsimme lämmintä mehua termarista. Aurinko lämmitti, vaikka hengitykset höyrysivät.

Tänään joudun istumaan sisällä. Olen luvannut kirjoittaa yhden tekstin ja kokeetkin odottavat. On vähän typerää tautia liikkeellä. Aivastelen ja kurkku on kipeä. Kuume kieppuu 36,9 ja 37,1 tietämissä. Se on juuri niin tyhmissä lukemissa, että saa olon tuntumaan puolikuntoiselta. Lapset kirmaavat ulkona tänäänkin. Onnelliset.

Reissukissa

Kahdehdin sitä, miten kissa osaa etsiä itselleen tunnelmalliset paikat. On ihanaa, miten vaivattomasti se sopeutuu reissukissaksi. Se ei huuda autossa, muuta kuin silloin, kun on tosi kyseessä. Silloin olemme me ihmiset tyhmiä, jos emme järjestä sille hiekkalaatikkoa. Se tietää, ettei matkoilla pääse ulos ja tyytyy katselemaan ikkunasta. Kylässä se on kohtelias vieras, seurustelee isäntäväen kanssa eikä kovin paljon raavi sohvia. Oikeastaan se on vain kerran tehnyt pikku pahojaan. Mutta jos nahkiaisia ei olisi jätetty niin houkuttelevasti pöydälle, siltäkin välikohtaukselta olisi vältytty. Eikä se sitä paitsi syönyt kaikkia.

Joulun rauhaa

"Äiti, radiossa sanottiin, että eniten vaikeuksia jouluna aiheuttavat lapset ja muorit", poika ilmoittaa. Jaha. En ole varma, menikö uutinen ihan noin, mutta ainakin meillä lapset ovat olleet melko rauhaisasti. Perunalaatikko paistuu uunissa muorille, joten toivon, ettei hänkään valita. Vältin eilen nipinnapin ähkyn, katsotaan miten tänään käy, kun menemme käymään mummolassa.

Eilen simahdin liian aikaisin. Jäi kokonaan kokematta lukeminen kuusen juurella hiljaisessa yksinäisyydessä. Tänään toivon jaksavani valvoa pitempään kuin muut.

Hämyhommia

Minun koerintamallani on kiireistä. Mies lupasi askarrella Lucia-kruunun. Kuinka kilttiä! Kissa testaa valosarjaa. Ostin muka kirkkaat, tuli siniset. Hmph.

Toinen adventti

Tämä viikonloppu on ollut hyvä. Itsenäisyyspäivänä oli sukulaisia vierailulla. Tänään menin kuin meninkin siivoamaan vinttiä ja nyt siellä mahtuu kävelemään päästä päähän. Löysin kaksi joulutavaralaatikkoa, mutta pitkiä kynttilöitä meillä ei näköjään ole kovin paljoa. Kadonneet jouluvalotkin löytyivät. Yhdet rikkinäisetkin. Mitenköhän monta kertaa niitä on vielä kokeiltava, ennen kuin uskoo, etteivät toimi. Ja miten voisi kierrättää kirkkaat mutta räsät sydänvalot?

Huh. Tekstistäni ei huomaa, että kiisin välillä satasella keittiöön. Pelastin neljä isoa sämpylää palamiselta. Viimeksi ei ihan onnistunut. Vielä kaksi viikkoa tohinaa töissä ja sitten joululoma. Mies tarvitsisi pipon kuulemma. Mietin jo vakavissani, että kudon hänelle sellaisen. Sitten muistin, millainen viime tekeleestä tuli. Vieläkin naurattaa ääneen. No, työkaveri lohdutti, että sellaiselle on aina käyttöä esimerkiksi perunapussina. Mahtuu monta kiloa.