Lumi

Mies kuvasi ensilumen. Kaunista mutta märkää pumpulia. Ensimmäinen lumiukko seisoskelee pihassa. Lapset huutelevat sille ikkunasta.

Onnenpäivä

 

Onni on kissa, jolla on tanakat tassut.

Onni on mies, joka tekee satumaista sushia.

Onni on ystävä, joka tulee yllärivierailulle.

Onni on pienen vauvan hassut varpaat.

Onni on innokas leipuriapuri.

Onni on kekseliäät pojat.

Kaupungilla ja metsässä

Maisemanvaihdos tuli tarpeeseen, vaikka haikailemani kulttuuripläjäykset jäivät saamatta. Istuin koulutuksissa, kun muu perhe kirmaili auringonpaisteessa kaupungilla ja lukuisissa leikkipuistoissa. Viimeiselle makkaranpaistoreissulle ehdin mukaan.

Tytär haluaa, että Kuka lohduttaisi Nyytiä? lauletaan, ei lueta. En muista säveltä kuin paikoin, mutta läpi menee. Näin kerrostalon ikkunassa maailman isonenäisimmän mustan kissan, mutta se ei halunnut kuvattavakseni. Myöskään koirien kuvaaminen ei ole helppoa.

Kotona kissa protestoi poissaoloamme hyppimällä ovien päälle. Sieltä se ylhäältä mulkoilee meitä. Onneksi kissat eivät ole pitkävihaisia. Palanen kalaa ja kunnon silitykset päälle ja taas ollaan kavereita.

Missä menee raja?

Olipa kerran poika, joka kiipesi puuhun. Hän söi siellä luumuja ja heitteli niillä muita. Hänellä oli paha tapa huudella ärsyttäviä juttuja alhaalla raataville kavereilleen. Kaverit vähän hermostuivat ja ryhtyivät toimiin. Aluksi aikomus oli hyvä, mutta lopulta jälki ei ollut siistiä. Tapahtui kammottavia asioita, joihinkin teki kipeää ja uhreiltakaan ei vältytty. Oliko ja onko millään mitään merkitystä? Tätä teemaa käsittelee Janne Tellerin kirja Samantekevää (2013, Bazar). Se on julkaistu aiemmin nimellä Yhtään (2005).

Tellerin kirjassa on sama idea kuin William Goldingin Kärpästen herrassa (1960): Jos kukaan ei kasvata tai valvo meitä, meistä kasvaa villi-ihmisiä. Kärpästen herraa luki aikoinaan enemmän saarella tapahtuvana seikkailukertomuksena, kun taas Samantekevää tapahtuu koulun pihalla ja hylätyllä saharakennuksella. Arkiset miljöötkö vaikuttavat siihen, että lukukokemus on ahdistavampi? Kirjan nuoret löysivät toistensa heikot kohdat ja saivat satutettua toisiaan.

Missä kulkee sallitun ja kielletyn raja? Voiko toiselle tehdä mitä hyvänsä yhteisen edun nimissä? Näitä testaavat (kirjan) nuoret etsiessään merkitystä elämäänsä. Toivottavasti kirjan uusittu nimi tuo sille lisää niin nuoria kuin aikuisiakin lukijoita.

Suomentakaa äkkiä lisää Veronique Ovaldea...

...koska, sniiif, minä en todellakaan osaa ranskaa. Veronique Ovalden teoksia on suomeksi käännetty vasta yksi. Ja se yksi ainoa, Mitä tiedän Vera Candidasta, on i-has-tut-ta-va teos! Vaikka teoksessa käsitellään ikäviä aiheita, päällimmäiseksi jää mieleen Ovalden kaunis tyyli kirjoittaa. Arvostan myös pilviin tällaiset kirjat, joissa on lyhyitä lukuja.

En oikeastaan halua puhua novellin negatiivisista aiheista, esimerkiksi hyväksikäytöstä ja sukurutsasta. Kirjassa on sellaisiakin miehiä, jotka ovat sekaisin, täynnä itseään eivätkä ymmärrä mitään rakkaudesta.
Onneksi Ovalde on kirjoittanut teokseensa vastapainoksi Veran ja Itxagan rakkaustarinan.
Ovalde näyttää, että runnellussakin elämässä voi olla paljon hyvää ja arvokasta.

Muita toiveita:
- jatkuisipa sateeton ja lämmin syksy vielä kotvan
- olisipa paukkuja lähteä töiden jälkeen useammin eväs- taikka rantaretkelle.

Viimeinen lomapäivä

Nukun kymmeneen. Haukottelen. Venyttelen. Käyn suihkussa. Juon aamukahvin pitkän kaavan mukaan ulkona, kun kerran aurinko paistaa. Selailen Hesarin, luen pari minuuttinovellia. Mies siivoaa, poika siivoaa, tytär hoitaa vauvojaan. Minä mietin äidinkieltäni ja kaikkia muitakin maailman kieliä ja naureskelen jostakin netin syövereistä tulleelle tiedolle, että ayapanecon kaksi viimeistä kielenpuhujaa eivät suostu juttelemaan keskenään. He ovat miehiä.

Olen joskus kapinoinut loman loppumista pienesti kirjoittamalla pakastemarjojen etiketit väärin: musti  koita. Nyt tekisi mieli tehdä jotain isompaa. Yhden naisen lakko? Jos tekisi samoin kuin nuo kaksi miekkosta eikä puhuisi vaikka ensimmäiseen viikkoon yhtään mitään.

Vaaleanpunaisten lasien lävitse

En tiennyt ennen tätä kesää, miten kauniit kukat korianterissa ja oreganossa on. Ihanaa yrttiä ja kukkaa samassa varressa. Mökille on saatu keinu, josta voisi melkein hypätä suoraan järveen. Kasvimaalla muutama vadelmantaimi. Oksat notkuvat vadelmien painosta. Vielä hetki tätä suloisuutta ennen...en halua sanoa mitä, koska silloin se pysyy kauempana. Haluan vain elää satumaailmassa. Nyt poimimaan marjoja, mars.