Kissojen varpaista kirjahaasteeseen

Kissa lämmittelee varpaitaan keittiön pöydällä. Patteri on ihanasti siinä ikkunan alla. Jos pöydänkulmalle on unohtunut jokin este, se menee sen päälle makaamaan. Sanomalehdet se toki jo osaa sujuvasti tipauttaa lattialle. Tein pienenä kollikissalle töppöset, kun säälin sen varpaita talvipakkasessa. Oli hiukan hankalaa saada ne kissan jalkaan. Veri tirskui tossunlaittajalta. Ulos päästyään kollin jaloissa ei viimeisellä rapulla ollut enää töppösen töppöstä.



Facessa kiersi kirjahaaste. Näin vastasin:

1. Kirja, jota luet nyt.

Luen yhtä aikaa montaa kirjaa:
Sixten Korkman: Talous ja utopia. s.13. Tämä on kiinnostava.
David McCandless: Tieto on kaunista. Selailtu ja luettu sieltä täältä. Tosi visuaalinen, mielenkiintoisesti toteutettu kirja.
Jari Ehrnrooth: Toivon tarkoitus. s. 39. Hitaasti luetaan, viisauksia ammennetaan.
Kaskinen, Kuittinen, Sadeoja, Talasniemi: Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmaston ystäville. Muutama ruokaohje läpi luettu ja kuolattu.
Pertti Jarla: Fingerporin naamakirja 2. Puolet luettu ja hihitetty.
Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika. s. 30. Vaikuttaa kauniisti kirjoitetulta.

2. Kirja, jota rakastit lapsena.

Astrid Lindgren: Vaahteramäen Eemeli. "Plurp, sanoi isä, sillä mitäpä muuta juuri voikaan sanoa, jos naama on yltäpäältä palttutaikinassa."
Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu. Aivan omaa luokkaansa! Nyt tytär on löytänyt äidin koirankorville luetun ihanuuden.
Joy Troth Friedman: Kuuntele, katsele, iloitse. Kirjassa ei ole enää kansia. Sen sivut pysyvät hädin tuskin koossa. Uutta ei varmaan saa mistään. Oon yrittänyt etsiä. Ihana, ihana kirja. Täynnä kiinnostavia piirroksia, yksityiskohtia ja äänimaisemia.

3. Kirja, joka jäi kesken.

Peter Hoeg: Lumen taju. Siskon takia luen tämän loppuun. En tajua, miten vaan jäi kesken, vaikka vaikutti hyvältä.
Asko Sahlberg: Herodes. Se on mulla jo toistamiseen aloitettuna. Ehkä kirjan koko pelottaaa.
Kesken jääneitä kirjoja on paljon, kun ei ole aikaa yhtä paljon kuin halua, mutta en nyt muista ainuttakaan, jonka olisin jättänyt kesken sen takia, että oli surkea.

4. Kirja, joka teki suuren vaikutuksen.

En osaa mainita tähän mitään yksittäistä. On niin monta erilaista suurta vaikutusta tehnyttä kirjaa ja kirjailijaa.

5. Kirja, johon palaat aina uudelleen.

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla -trilogia; Tuntematon sotilas. En osaa selittää, miksi, mutta näitä Linnan teoksia tavaan aina uudestaan.
Donna Leonin dekkarit, Enid Blytonin Viisikot ja Åke Holmbergin Totte Svenssonit ovat turvalukemista, joihin palataan, jos iskee lukujumi.
Catel & Bocquet: Kiki, Montparnassen kuningatar on mun sarjakuvalemppari.

Yritin tehdä haasteen niin, etten ajattele liikaa, vaan mainitsen ekat mieleenjuolahtavat. Jonain toisena päivänä lista olisi varmaan toisennäköinen. Jos joku teistä haluaa kertoa kirjoistaan, olisi oikein hauskaa.



Hattumies on kuumeessa. Se vaikuttaa koko perheen elämänlaatuun.
(Miksi tekstin väri tuossa ylempänä on punainen, en tajua?!)

Hyvää huomenta

Migreenin selätettyään tuntee aina olonsa, jos ei heti energiseksi, niin ainakin kiitolliseksi. Sitä palaa elämään ja nauttii siitä, että pystyy pitämään silmät auki, pään pystyssä ja nenäkään ei enää ole niin herkkä hajuille.

Tämän päivän iloja: mustikat, kylmä kokis, pienen pojan pienet sormet kasvojeni iholla kysyvät "Oletko äiti jo hereillä?"

Synttäripäivä

Perhe on rapistellut, kopistellut ja laulanut. Nyt kaikki omissa puuhissaan: tulentekoa, askartelua, pelaamista, tiellä liikkuvien autojen ihmettelyä, päiväkirjan kirjoittamista.

Kissaa potuttaa pakkaset. On ollut välillä -30 välillä -15. Nyt taitaa pitkästä aikaa olla vähemmän.

Muuten, jos jollakulla on antaa hyvä leffaehdotus, kiitollisena otan vastaan.

.

Porsaita äidin...

Enpäs uskonut, miten yöllä satanut lumi saisi aikuisenkin hypähtelemään ilosta. Oli varauduttu lumettomaan jouluun, mutta nyt on ainakin pieni kerros maassa ja lisää satelee hiljalleen.

Tytär nukkuu poron kanssa. Tämän päivän kysymys: missä on meidän joulukuusi?

Kysyvä ei tieltä eksy

Tänään kipusin ja kapusin vintille. Löysin osan joulukoristeista. Onko minulla enemmän, kissat tietää.

Missä ovat kuusenkoristeet? Missä on se pahvilaatikko, johon pakkasin lasten omat joulujutut? Kuka ompelisi kalenteriin puuttuvat kolme luukkua? Milloin kinkku otetaan sulamaan? Ehtiikö joululaatikot paistaa vasta jouluaattona? Mistä löytyy sammuneisiin jouluvaloihin polttimoita? Onko jossain kaapin kätköissä saksanpähkinöitä? Millainen piparkakkutaikina on sellainen, josta on hyvä leipoa piparkakkutalo? Saadaanko valkea joulu?

Alunperin piti kirjoittaa lista, mitä teen huomenna. Mutta ehkäpä pähkäilen näitä ja muutamia muita kysymyksiä.

"Äiti, näin ulkona vilahtavan jotain punaista"

Lumi tuli, lumi suli. Marraskuun juhlia, joululoman odotusta, tonttujännää.

Villasukkapäivä. Tekstipinkat pöydällä. Kunpa ne vähenisivät yhtä nopeasti kuin lumikin.

Uunissa pata. Tuoksuu jo.

Kuka tahansa voi tappaa

Kari Hotakaisen uusin romaani Henkireikä (2015) väittää, että jokaisessa meistä on aineksia henkirikoksen tekijäksi. Teoksen kertojana ja samalla päähenkilönä on poliisi, joka haluaa kertoa tarinan, jolla voi perustella tätä vahvaa väitettä. Päähenkilö on itse tullut vedetyksi mukaan porukkaan, jossa kaksi ihmistä suunnittelee henkirikosta.

Vaikka saattaa kuulostaa siltä, että Hotakaisen uutukainen on rikosromaani, se ei sitä kuitenkaan ole. Romaanissa pohditaan, kuinka pienestä on kiinni, kuka meistä sortuu rikokseen. Romaani myös kuvailee, kuinka läheinen suhde saattaa joskus muuttua vankilaksi.

Henkireikä ei ole ehkä Hotakaisen paras teos, mutta kirjassa on ehjä rakenne ja se on helppolukuinen. Hotakaiselle tyypillisenä piirteenä kirja tarjoaa hauskoja oivalluksia. Loppuratkaisussa on sekä yllätyksellisyyttä että ennalta-arvattavuutta.