Kysyvä ei tieltä eksy

Tänään kipusin ja kapusin vintille. Löysin osan joulukoristeista. Onko minulla enemmän, kissat tietää.

Missä ovat kuusenkoristeet? Missä on se pahvilaatikko, johon pakkasin lasten omat joulujutut? Kuka ompelisi kalenteriin puuttuvat kolme luukkua? Milloin kinkku otetaan sulamaan? Ehtiikö joululaatikot paistaa vasta jouluaattona? Mistä löytyy sammuneisiin jouluvaloihin polttimoita? Onko jossain kaapin kätköissä saksanpähkinöitä? Millainen piparkakkutaikina on sellainen, josta on hyvä leipoa piparkakkutalo? Saadaanko valkea joulu?

Alunperin piti kirjoittaa lista, mitä teen huomenna. Mutta ehkäpä pähkäilen näitä ja muutamia muita kysymyksiä.

"Äiti, näin ulkona vilahtavan jotain punaista"

Lumi tuli, lumi suli. Marraskuun juhlia, joululoman odotusta, tonttujännää.

Villasukkapäivä. Tekstipinkat pöydällä. Kunpa ne vähenisivät yhtä nopeasti kuin lumikin.

Uunissa pata. Tuoksuu jo.

Kuka tahansa voi tappaa

Kari Hotakaisen uusin romaani Henkireikä (2015) väittää, että jokaisessa meistä on aineksia henkirikoksen tekijäksi. Teoksen kertojana ja samalla päähenkilönä on poliisi, joka haluaa kertoa tarinan, jolla voi perustella tätä vahvaa väitettä. Päähenkilö on itse tullut vedetyksi mukaan porukkaan, jossa kaksi ihmistä suunnittelee henkirikosta.

Vaikka saattaa kuulostaa siltä, että Hotakaisen uutukainen on rikosromaani, se ei sitä kuitenkaan ole. Romaanissa pohditaan, kuinka pienestä on kiinni, kuka meistä sortuu rikokseen. Romaani myös kuvailee, kuinka läheinen suhde saattaa joskus muuttua vankilaksi.

Henkireikä ei ole ehkä Hotakaisen paras teos, mutta kirjassa on ehjä rakenne ja se on helppolukuinen. Hotakaiselle tyypillisenä piirteenä kirja tarjoaa hauskoja oivalluksia. Loppuratkaisussa on sekä yllätyksellisyyttä että ennalta-arvattavuutta.

Diskopallo ajaa, takapenkillä tutuhamoset

Glitterihupparissa
voi joskus aurinkoisena syyskuun iltapäivänä
ajautua tilanteeseen
jossa huomaa ohjaavansa autoa
välkkyen kuin kristallinen kruunu tai diskon katossa pyörivä pallo

ja takapenkillä on hihittäviä ballerinoja
joista toinen lukee satua
ja toinen tulkitsee kuvaa
eikä niitä yhtään haittaa vaikka
tutuhamoset tahmaantuvat suklaakekseistä

tuntuu hauskalta ja aikatauluista tulee merkityksettömiä
on vain tämä hetki
jonka haluaa muistaa aina
elämä on juhla
elämä on matka

maailmassa tarvitaan enemmän keveyttä
josta voi tarpeen mukaan liukua syviin keskusteluihin
joissa ratkaisevaa ei ole ikä
vaan se että jokaisen sanat kuullaan ja saavat tilansa.

Arki on ihanimmillaan

Olen iloinnut pienen poikani puheesta: gogligogligogli, pienen tyttäreni kesäriemusta ja tokaluokkalaisen poikani huumorista. Olen lojunut trampoliinissa lukemassa ja välillä leikkinyt tyttären kanssa loikkista.
Olen nauttinut lämpimistä päivistä, viilenevistä illoista. Olen todellakin syönyt tarpeeksi jäätelöä, vadelmia, mustikoita. Olen ottanut vastaan uuden työn haasteet.

Arki on hyvää. Siinä on paljon sävyjä. Yritän oppia ottamaan arjen kevyemmin. Sen, että kaikki on kesken. Onneksi on tämän päivän lisäksi kaikki ne huomiset.

Elellään lempivuodenaikaani. Ha det bra! Lovely autumn to you all.

Metsä on ihanimmillaan

En tiedä, pidänkö metsästä eniten
kuvia katsoessani,
metsästä lukiessani
vai metsässä ollessani.

Tekee mieli laulaa
Metsän poika tahdon olla
ja Makeasti oravainen
mahtipontisesti
suureen ääneen,
ja laulankin.

Olen lukenut sanoja, runoja

Joutsenella on pesä keskellä hötteikköä. Näen ilman kiikareita, miten se asettuu pesäänsä. "Nyt se muni munan", huudahtaa kiikaroiva mieheni. Huomaan tulleeni huijatuksi. Mutta olisi se voinut sen tehdä.



Olen lukenut runoja ja nauttinut: Aulikki Oksasen runokokoelma Helise, taivas! (2014) Oi, miten väkevää luettavaa! Se on samalla täydellinen kooste Oksasen runoudesta viimeisen 50 vuoden ajalta. Runot etenevät kirjassa aikajärjestyksessä, ne on jaettu otsikoituihin lukuihin. Jokainen luku alkaa Oksasen kuvituksella.

Hotkaisin Tatiana de Rosnayn Nimeni on Sarahin (2014) vaikka yleensä välttelen toisesta maailmansodasta kertovia teoksia. En ole pystynyt katsomaan edes Schindlerin listaa kokonaan. Nimeni on Sarah kertoo 10-vuotiaan Ranskan juutalaisen Sarahin tarinan. Sarah perheineen joutuu vainotuksi, mutta Sarah onnistuu pakenemaan keskitysleiriltä. Surullinen ja koskettava kirja.



Kevätmottoja juuri nyt:
Enemmän kirjoja ja ulkoilmaa, vähemmän nettiä.
Nenä tukossa, mutta niistetään.