Kurkistellaan

...että missä se kesä luuraa.

Onko se laiturin alla?
Ääh, siellä on vaan se hauki,
jota ei saada kiinni
ja joka ei ui syöttiin.

Onko se purkissa?
Nääh, siellä mönkivät vain madot,
jotka joutavat jo pellolle,
ja jotka lintuemo hakee poikasilleen.

Jos se kesä on mennyt syville vesille.
Mennään ja haetaan se sieltä.
Odotetaan, luetaan, kirjoitetaan ja piirretään.

Pian me huomataan, että tätähän se on.
Haukia, matoja, lintuja, veneretkiä, lukuhetkiä.
Ollaan niin kesässä kiinni, ettei heti tajuta.

****************************************************

Vanhan rouvan lokikirja (2004, Like) luettu ja Kyllikki Villasta kiinnostuttu, itseironiaansa ihastuttu. Niin kuin monet jo ennen minuakin. Olen vähän hidas kai.

Ruusuja, rikoksia ja rauhallisia aamuja

Ei ole yhtään pöllömpää olla lomalla. Muistiin merkittäköön, että olen jo kahtena(!) aamuna herännyt ensimmäisenä ja nauttinut aamupalani omassa rauhassa. Kesään kuuluvat ehdottomasti dekkarit. Tykkään katsella myös Teemalta tulevia Donna Leonin kirjoista tehtyjä elokuvia, vaikka saksan kieli ja Venetsia eivät aluksi oikein sointuneet yhteen.

Työkaveri teki hauskan pöllön, joka on tarkoitettu kuulemma elokuussa syntyvälle uudelle perheenjäsenellemme. Oppilaat hukuttivat ruusuihin. Nyt nuuhkin ja tuijottelen niitä vähän väliä.

Kissa

Turta olo. Liian paljon huonoja asioita tapahtunut viime päivinä. Kissa yritti synnyttää ainokaista pentuaan. Se juuttui synnytyskanavaan. Eläinlääkäri oli liian kaukana keskellä yötä. Synnytys oli todella vaikea. Poikanen oli viimein synnyttyään kuollut. Kissa sekosi. Hyppäsi pari päivää sitten tyttäreni kimppuun ja raapi pään ja selän verille. Ei voi uskoa siitä kissasta, joka aiemmin oli maailman rauhallisin ja lempein. Pienen lapsen ääni aiheuttaa stressireaktion. Minun sylissäni kissa olisi koko ajan kehräämässä.

Lapsi tai kissa. Molemmat eivät mahdu tähän talouteen. Tänään vein kissan vanhempieni luo. Katsotaan, tuleeko siitä heille kissaa vai pitääkö se lopettaa.

"Sehän on vain kissa." ja "Kissa on kuitenkin petoeläin." sekä kaikki muut mahdolliset sloganit eivät juuri nyt lohduta. Talo on erilainen nyt. Surullinen.

Sarianna Vaaran Huomenkellotyttö on kaunis esikoisteos

Sarianna Vaaran Huomenkellotyttö (2013, Like) tarjoaa herkän ja hellän näköalan tyttären ja hänen mieleltään sairaan äitinsä elämään. Luin teosta itku kurkussa ja vaikuttuneena sen kauniista tavasta kuvata kipeitä kohtia tytön ja äidin elämässä. Kipeyttä äidin ja tyttären suhteessa oli paljonkin, mutta kaiken sen keskellä suhde on täynnä rakkautta ja leikittelyäkin.



Tunnustan, että minua hieman pelotti lukea Huomenkellotyttöä. Ajattelin, että kirja on luultavasti ahdistavaa luettavaa. Olen onnellinen, että kirjaston pikainen palautuspäivä pakotti minut lukemaan kirjan ohi muiden opusten. Upea esikoisteos, jota suosittelen tämän kevään lukemiseksi kaikille, varsinkin äideille ja tyttärille. Kirja on nopealukuinen, mutta se ei unohdu nopeasti. Huomenkellotyttö perustuu Sarianna Vaaran omiin kokemuksiin.



Ps. Oliivipuu kukkii!

Kävelyllä

Kun tytär ja minä lähdemme kävelylle, kissa seuraa kintereillä. Kissa kulkee tytön vieressä kuin koira. Kun puhumme kotiin menosta, kissa juoksee edeltä ja tarkistaa välillä, seuraammeko.

Kissarakkautta

Se on ihana. Se näyttää aina niin söpöltä. Onko se saanut ruokaa, kissaparka. Onneks se on sisällä eikä susien ruokana ulkona.

Sujuvasanainen Lessing, runollinen Haahtela ja pettynyt lukija

En yhtään ihmettele, miksi blogeissa usein kirjoitetaan hyvistä kirjoista. On paljon helpompaa hehkuttaa kirjan hyvyyttä kuin kritikoida. Jos ei pidäkään jonkin upean kirjailijan kirjasta, tulee vähän sellainen olo, ettei ole tainnut ymmärtää kaikkea. En ole lukenut Doris Lessingiä enkä Joel Haahtelaa aiemmin ja kokeilin taannoin molempia. On vain vaikea sanoa kummastakaan kirjasta paljoa. Ne eivät olleet minulle kirjojen kirjoja.



Ajattelin ottaa varman tärpin ja aloitin Lessingin Kissoista (2009). Mutta voi voi, ei se ollutkaan hyvä valinta. Tunnustan kyllä Lessingin ansiot sujuvan tekstin kirjoittajana. Kirja oli helppolukuinen. Siinä kuvailtiin kissojen elämää aina Afrikasta Englantiin. Lessing esitteli monenlaisia tuntemiaan ja hoitamiaan kissapersoonallisuuksia. Silti en olisi halunnut lukea siitä, miten emokissasta ei tulekaan hyvä äiti taikka miten kissanpennut lopetetaan ampumalla. En myöskään jaksa kaikilta osin uskoa Lessingin muotoilemiin kuvauksiin kissojen ajatuksista, vaikka hän varmasti on tuntenutkin koko joukon kissoja.



Kodissani on miltei aina ollut kissa, joskus montakin. Mutta minulta puuttuu Lessingin kokemus suurista kissapesueista, raihnaisista kulkukissoista, kotikissojen välisistä arvoasetelmista. Omat kissani ovat saaneet elää isoilla reviireillä toisin kuin Lessingin kuvailemat kissat. Ehkä siksi en tavoita enkä pysty eläytymään kissamaailmaan, jonka Lessingin Kissoista-kirja tarjoaa. Aion tästä huolimatta lukea lisää Lessingiä. Ehkä jokin toinen kirja kolahtaa.



Joel Haahtelan kirja Tähtikirkas, Lumivalkea (2013) ei sekään ollut mieleeni. Olihan kirja runollisen kauniisti kirjoitettu, mutta siinä oli minulle liikaa haikailua ja pysähtyneisyyttä, joita kumpaakaan en juuri nyt jaksa. Eihän se ole Haahtelan vika. Hänen luomansa henkilö nyt vain on sellainen - mies, joka etsii itseään ja on kokenut jo nuorena pettymyksiä. Kirjan alku oli lupaava, mutta jotenkin sen jälkeen lässähti. Luin kirjaa kipeänä, mikä sekin varmaan vaikutti. Minun pitää lukea Haahtelalta jotain muuta, mutta ei aivan juuri nyt. Nyt luen ihanaa kirjaa siskoksista.