Olla möllöttelyä

Olin koko päivän sunnuntaissa ja nyt tipahtikin taivaasti yksi lisävapaa. Voisi vaikka siivota vinttiä, mutta ehkä seuraan kissan esimerkkiä. Finlandia-voittajakin on kesken yöpöydällä. Onhan näitä paljon hauskempia hommia kuin siivoaminen taikka kokeiden korjaus.

Sairastupalaisen ajatuksia

Sumuinen päivä. Miten pieni kuume voi kellistää aikuisen ihmisen näin täydellisesti? Eilen vielä ihailtiin talvista Korkeakoskea, mutta tänään olen vain maannut.

Sain luetuksi kaksi viimeistä sivua Hannu Raittilan Terminaalista. Kirja on kirjoitettu monesta eri näkökulmasta ja globalisaation vaikutuksia maailmalla kuvataan siinä laajasti. Toisensa kadottaneiden henkilöiden tarinoita kuljetetaan kirjassa vuorotellen ja maailmalla tapahtuneet merkittävät ilmiöt ja onnettomuudet ovat osa tarinaa. Välillä tarinan kuljettelu niinkin monesta näkökulmasta ärsytti. Silloin tekee helposti mieli arvostella kirjaa pikkuseikoista: eivät naiset lähettele toisilleen tuonsisältöisiä äänikirjeitä! Eniten liikutti papan ja tyttärentyttären välinen lyhyt vuoropuhelu kirjan loppupuolella. Muutenkin lopetus oli mieleeni.

Nyt haparoin käteeni Joel Haahtelen Tähtikirkkaan, lumivalkean. Tarpeeksi kevyt kirja kannateltavaksi. Ulkona myrskyää. Kissa kavereineen viihtyy sisällä.

Juhlat

Onneksi tytär on syntynyt marraskuussa. Saatiin juhlat kaiken aherruksen keskelle. Kruunupäiset vieraat söivät hevoskakkua.
Miltei kaikki viihtyivät kruunuissaan.

Lumi

Mies kuvasi ensilumen. Kaunista mutta märkää pumpulia. Ensimmäinen lumiukko seisoskelee pihassa. Lapset huutelevat sille ikkunasta.

Onnenpäivä

 

Onni on kissa, jolla on tanakat tassut.

Onni on mies, joka tekee satumaista sushia.

Onni on ystävä, joka tulee yllärivierailulle.

Onni on pienen vauvan hassut varpaat.

Onni on innokas leipuriapuri.

Onni on kekseliäät pojat.

Kaupungilla ja metsässä

Maisemanvaihdos tuli tarpeeseen, vaikka haikailemani kulttuuripläjäykset jäivät saamatta. Istuin koulutuksissa, kun muu perhe kirmaili auringonpaisteessa kaupungilla ja lukuisissa leikkipuistoissa. Viimeiselle makkaranpaistoreissulle ehdin mukaan.

Tytär haluaa, että Kuka lohduttaisi Nyytiä? lauletaan, ei lueta. En muista säveltä kuin paikoin, mutta läpi menee. Näin kerrostalon ikkunassa maailman isonenäisimmän mustan kissan, mutta se ei halunnut kuvattavakseni. Myöskään koirien kuvaaminen ei ole helppoa.

Kotona kissa protestoi poissaoloamme hyppimällä ovien päälle. Sieltä se ylhäältä mulkoilee meitä. Onneksi kissat eivät ole pitkävihaisia. Palanen kalaa ja kunnon silitykset päälle ja taas ollaan kavereita.

Missä menee raja?

Olipa kerran poika, joka kiipesi puuhun. Hän söi siellä luumuja ja heitteli niillä muita. Hänellä oli paha tapa huudella ärsyttäviä juttuja alhaalla raataville kavereilleen. Kaverit vähän hermostuivat ja ryhtyivät toimiin. Aluksi aikomus oli hyvä, mutta lopulta jälki ei ollut siistiä. Tapahtui kammottavia asioita, joihinkin teki kipeää ja uhreiltakaan ei vältytty. Oliko ja onko millään mitään merkitystä? Tätä teemaa käsittelee Janne Tellerin kirja Samantekevää (2013, Bazar). Se on julkaistu aiemmin nimellä Yhtään (2005).

Tellerin kirjassa on sama idea kuin William Goldingin Kärpästen herrassa (1960): Jos kukaan ei kasvata tai valvo meitä, meistä kasvaa villi-ihmisiä. Kärpästen herraa luki aikoinaan enemmän saarella tapahtuvana seikkailukertomuksena, kun taas Samantekevää tapahtuu koulun pihalla ja hylätyllä saharakennuksella. Arkiset miljöötkö vaikuttavat siihen, että lukukokemus on ahdistavampi? Kirjan nuoret löysivät toistensa heikot kohdat ja saivat satutettua toisiaan.

Missä kulkee sallitun ja kielletyn raja? Voiko toiselle tehdä mitä hyvänsä yhteisen edun nimissä? Näitä testaavat (kirjan) nuoret etsiessään merkitystä elämäänsä. Toivottavasti kirjan uusittu nimi tuo sille lisää niin nuoria kuin aikuisiakin lukijoita.