Metsä on ihanimmillaan

En tiedä, pidänkö metsästä eniten
kuvia katsoessani,
metsästä lukiessani
vai metsässä ollessani.

Tekee mieli laulaa
Metsän poika tahdon olla
ja Makeasti oravainen
mahtipontisesti
suureen ääneen,
ja laulankin.

Olen lukenut sanoja, runoja

Joutsenella on pesä keskellä hötteikköä. Näen ilman kiikareita, miten se asettuu pesäänsä. "Nyt se muni munan", huudahtaa kiikaroiva mieheni. Huomaan tulleeni huijatuksi. Mutta olisi se voinut sen tehdä.



Olen lukenut runoja ja nauttinut: Aulikki Oksasen runokokoelma Helise, taivas! (2014) Oi, miten väkevää luettavaa! Se on samalla täydellinen kooste Oksasen runoudesta viimeisen 50 vuoden ajalta. Runot etenevät kirjassa aikajärjestyksessä, ne on jaettu otsikoituihin lukuihin. Jokainen luku alkaa Oksasen kuvituksella.

Hotkaisin Tatiana de Rosnayn Nimeni on Sarahin (2014) vaikka yleensä välttelen toisesta maailmansodasta kertovia teoksia. En ole pystynyt katsomaan edes Schindlerin listaa kokonaan. Nimeni on Sarah kertoo 10-vuotiaan Ranskan juutalaisen Sarahin tarinan. Sarah perheineen joutuu vainotuksi, mutta Sarah onnistuu pakenemaan keskitysleiriltä. Surullinen ja koskettava kirja.



Kevätmottoja juuri nyt:
Enemmän kirjoja ja ulkoilmaa, vähemmän nettiä.
Nenä tukossa, mutta niistetään.