Reissukissa

Kahdehdin sitä, miten kissa osaa etsiä itselleen tunnelmalliset paikat. On ihanaa, miten vaivattomasti se sopeutuu reissukissaksi. Se ei huuda autossa, muuta kuin silloin, kun on tosi kyseessä. Silloin olemme me ihmiset tyhmiä, jos emme järjestä sille hiekkalaatikkoa. Se tietää, ettei matkoilla pääse ulos ja tyytyy katselemaan ikkunasta. Kylässä se on kohtelias vieras, seurustelee isäntäväen kanssa eikä kovin paljon raavi sohvia. Oikeastaan se on vain kerran tehnyt pikku pahojaan. Mutta jos nahkiaisia ei olisi jätetty niin houkuttelevasti pöydälle, siltäkin välikohtaukselta olisi vältytty. Eikä se sitä paitsi syönyt kaikkia.

Joulun rauhaa

"Äiti, radiossa sanottiin, että eniten vaikeuksia jouluna aiheuttavat lapset ja muorit", poika ilmoittaa. Jaha. En ole varma, menikö uutinen ihan noin, mutta ainakin meillä lapset ovat olleet melko rauhaisasti. Perunalaatikko paistuu uunissa muorille, joten toivon, ettei hänkään valita. Vältin eilen nipinnapin ähkyn, katsotaan miten tänään käy, kun menemme käymään mummolassa.

Eilen simahdin liian aikaisin. Jäi kokonaan kokematta lukeminen kuusen juurella hiljaisessa yksinäisyydessä. Tänään toivon jaksavani valvoa pitempään kuin muut.

Hämyhommia

Minun koerintamallani on kiireistä. Mies lupasi askarrella Lucia-kruunun. Kuinka kilttiä! Kissa testaa valosarjaa. Ostin muka kirkkaat, tuli siniset. Hmph.

Toinen adventti

Tämä viikonloppu on ollut hyvä. Itsenäisyyspäivänä oli sukulaisia vierailulla. Tänään menin kuin meninkin siivoamaan vinttiä ja nyt siellä mahtuu kävelemään päästä päähän. Löysin kaksi joulutavaralaatikkoa, mutta pitkiä kynttilöitä meillä ei näköjään ole kovin paljoa. Kadonneet jouluvalotkin löytyivät. Yhdet rikkinäisetkin. Mitenköhän monta kertaa niitä on vielä kokeiltava, ennen kuin uskoo, etteivät toimi. Ja miten voisi kierrättää kirkkaat mutta räsät sydänvalot?

Huh. Tekstistäni ei huomaa, että kiisin välillä satasella keittiöön. Pelastin neljä isoa sämpylää palamiselta. Viimeksi ei ihan onnistunut. Vielä kaksi viikkoa tohinaa töissä ja sitten joululoma. Mies tarvitsisi pipon kuulemma. Mietin jo vakavissani, että kudon hänelle sellaisen. Sitten muistin, millainen viime tekeleestä tuli. Vieläkin naurattaa ääneen. No, työkaveri lohdutti, että sellaiselle on aina käyttöä esimerkiksi perunapussina. Mahtuu monta kiloa.

Olla möllöttelyä

Olin koko päivän sunnuntaissa ja nyt tipahtikin taivaasti yksi lisävapaa. Voisi vaikka siivota vinttiä, mutta ehkä seuraan kissan esimerkkiä. Finlandia-voittajakin on kesken yöpöydällä. Onhan näitä paljon hauskempia hommia kuin siivoaminen taikka kokeiden korjaus.

Sairastupalaisen ajatuksia

Sumuinen päivä. Miten pieni kuume voi kellistää aikuisen ihmisen näin täydellisesti? Eilen vielä ihailtiin talvista Korkeakoskea, mutta tänään olen vain maannut.

Sain luetuksi kaksi viimeistä sivua Hannu Raittilan Terminaalista. Kirja on kirjoitettu monesta eri näkökulmasta ja globalisaation vaikutuksia maailmalla kuvataan siinä laajasti. Toisensa kadottaneiden henkilöiden tarinoita kuljetetaan kirjassa vuorotellen ja maailmalla tapahtuneet merkittävät ilmiöt ja onnettomuudet ovat osa tarinaa. Välillä tarinan kuljettelu niinkin monesta näkökulmasta ärsytti. Silloin tekee helposti mieli arvostella kirjaa pikkuseikoista: eivät naiset lähettele toisilleen tuonsisältöisiä äänikirjeitä! Eniten liikutti papan ja tyttärentyttären välinen lyhyt vuoropuhelu kirjan loppupuolella. Muutenkin lopetus oli mieleeni.

Nyt haparoin käteeni Joel Haahtelen Tähtikirkkaan, lumivalkean. Tarpeeksi kevyt kirja kannateltavaksi. Ulkona myrskyää. Kissa kavereineen viihtyy sisällä.

Juhlat

Onneksi tytär on syntynyt marraskuussa. Saatiin juhlat kaiken aherruksen keskelle. Kruunupäiset vieraat söivät hevoskakkua.
Miltei kaikki viihtyivät kruunuissaan.

Lumi

Mies kuvasi ensilumen. Kaunista mutta märkää pumpulia. Ensimmäinen lumiukko seisoskelee pihassa. Lapset huutelevat sille ikkunasta.

Onnenpäivä

 

Onni on kissa, jolla on tanakat tassut.

Onni on mies, joka tekee satumaista sushia.

Onni on ystävä, joka tulee yllärivierailulle.

Onni on pienen vauvan hassut varpaat.

Onni on innokas leipuriapuri.

Onni on kekseliäät pojat.

Kaupungilla ja metsässä

Maisemanvaihdos tuli tarpeeseen, vaikka haikailemani kulttuuripläjäykset jäivät saamatta. Istuin koulutuksissa, kun muu perhe kirmaili auringonpaisteessa kaupungilla ja lukuisissa leikkipuistoissa. Viimeiselle makkaranpaistoreissulle ehdin mukaan.

Tytär haluaa, että Kuka lohduttaisi Nyytiä? lauletaan, ei lueta. En muista säveltä kuin paikoin, mutta läpi menee. Näin kerrostalon ikkunassa maailman isonenäisimmän mustan kissan, mutta se ei halunnut kuvattavakseni. Myöskään koirien kuvaaminen ei ole helppoa.

Kotona kissa protestoi poissaoloamme hyppimällä ovien päälle. Sieltä se ylhäältä mulkoilee meitä. Onneksi kissat eivät ole pitkävihaisia. Palanen kalaa ja kunnon silitykset päälle ja taas ollaan kavereita.

Missä menee raja?

Olipa kerran poika, joka kiipesi puuhun. Hän söi siellä luumuja ja heitteli niillä muita. Hänellä oli paha tapa huudella ärsyttäviä juttuja alhaalla raataville kavereilleen. Kaverit vähän hermostuivat ja ryhtyivät toimiin. Aluksi aikomus oli hyvä, mutta lopulta jälki ei ollut siistiä. Tapahtui kammottavia asioita, joihinkin teki kipeää ja uhreiltakaan ei vältytty. Oliko ja onko millään mitään merkitystä? Tätä teemaa käsittelee Janne Tellerin kirja Samantekevää (2013, Bazar). Se on julkaistu aiemmin nimellä Yhtään (2005).

Tellerin kirjassa on sama idea kuin William Goldingin Kärpästen herrassa (1960): Jos kukaan ei kasvata tai valvo meitä, meistä kasvaa villi-ihmisiä. Kärpästen herraa luki aikoinaan enemmän saarella tapahtuvana seikkailukertomuksena, kun taas Samantekevää tapahtuu koulun pihalla ja hylätyllä saharakennuksella. Arkiset miljöötkö vaikuttavat siihen, että lukukokemus on ahdistavampi? Kirjan nuoret löysivät toistensa heikot kohdat ja saivat satutettua toisiaan.

Missä kulkee sallitun ja kielletyn raja? Voiko toiselle tehdä mitä hyvänsä yhteisen edun nimissä? Näitä testaavat (kirjan) nuoret etsiessään merkitystä elämäänsä. Toivottavasti kirjan uusittu nimi tuo sille lisää niin nuoria kuin aikuisiakin lukijoita.

Suomentakaa äkkiä lisää Veronique Ovaldea...

...koska, sniiif, minä en todellakaan osaa ranskaa. Veronique Ovalden teoksia on suomeksi käännetty vasta yksi. Ja se yksi ainoa, Mitä tiedän Vera Candidasta, on i-has-tut-ta-va teos! Vaikka teoksessa käsitellään ikäviä aiheita, päällimmäiseksi jää mieleen Ovalden kaunis tyyli kirjoittaa. Arvostan myös pilviin tällaiset kirjat, joissa on lyhyitä lukuja.

En oikeastaan halua puhua novellin negatiivisista aiheista, esimerkiksi hyväksikäytöstä ja sukurutsasta. Kirjassa on sellaisiakin miehiä, jotka ovat sekaisin, täynnä itseään eivätkä ymmärrä mitään rakkaudesta.
Onneksi Ovalde on kirjoittanut teokseensa vastapainoksi Veran ja Itxagan rakkaustarinan.
Ovalde näyttää, että runnellussakin elämässä voi olla paljon hyvää ja arvokasta.

Muita toiveita:
- jatkuisipa sateeton ja lämmin syksy vielä kotvan
- olisipa paukkuja lähteä töiden jälkeen useammin eväs- taikka rantaretkelle.

Viimeinen lomapäivä

Nukun kymmeneen. Haukottelen. Venyttelen. Käyn suihkussa. Juon aamukahvin pitkän kaavan mukaan ulkona, kun kerran aurinko paistaa. Selailen Hesarin, luen pari minuuttinovellia. Mies siivoaa, poika siivoaa, tytär hoitaa vauvojaan. Minä mietin äidinkieltäni ja kaikkia muitakin maailman kieliä ja naureskelen jostakin netin syövereistä tulleelle tiedolle, että ayapanecon kaksi viimeistä kielenpuhujaa eivät suostu juttelemaan keskenään. He ovat miehiä.

Olen joskus kapinoinut loman loppumista pienesti kirjoittamalla pakastemarjojen etiketit väärin: musti  koita. Nyt tekisi mieli tehdä jotain isompaa. Yhden naisen lakko? Jos tekisi samoin kuin nuo kaksi miekkosta eikä puhuisi vaikka ensimmäiseen viikkoon yhtään mitään.

Vaaleanpunaisten lasien lävitse

En tiennyt ennen tätä kesää, miten kauniit kukat korianterissa ja oreganossa on. Ihanaa yrttiä ja kukkaa samassa varressa. Mökille on saatu keinu, josta voisi melkein hypätä suoraan järveen. Kasvimaalla muutama vadelmantaimi. Oksat notkuvat vadelmien painosta. Vielä hetki tätä suloisuutta ennen...en halua sanoa mitä, koska silloin se pysyy kauempana. Haluan vain elää satumaailmassa. Nyt poimimaan marjoja, mars.