lauantai 30. tammikuuta 2016

Kuka leipoisi kaakun?



Kissa kiertää kehää.
Madetta, haukea, kuhaa.
Näyttää siltä kuin miettisi, miten voi suhtautua noin isoon ruokaan.
Lopulta syö iänikuista latziaan ja nukahtaa sohvan selkämykselle.



Hetken tasapainottelen yksistäni karkkikipon kanssa olohuoneessa. Tytär käy vieressä, muttei huomaa mitään. Ei varmaan voi kuvitella, että äiti tekisi jotain sellaista. Nyt on jo kitalaki kuivana.
Harmittaa, kun unohdin Sadie Jonesin sen viereen, joka nukkuu päiväuniaan. En uskalla ottaa riskiä, että herää. Jos nyt saisi toivoa, toivoisin meille jonkun sellaisen kahvivieraan, jolla olisi mukanaan mehevä kaakku.

6 kommenttia:

  1. Meillä koira, pentu vasta, kiersi silakoita, ihmetteli ja oli panna leikiksi niiden kanssa. Voi irtokarkkien houkutusta!

    Katselin valokuviasi. Ihana pieni hattupää talossa. Minulla on ikävä aikoja, kun lapset olivat pieniä, vaikkei siitä kauan vielä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli just ihana opekaverin villakoiranpentu mukana oppitunnilla viime viikolla. Uusi kokeilu, aika kivaa oli. Söin liikaa irtokarkkeja. Kuka malttaa maistaa vain esimerkiksi kaksi? En minä. Mä ikävöin myös jo nyt. Lapset kasvavat välillä liian nopeasti, välillä liian hitaasti. Kun vain muistaisi olla tyytyväinen kaikesta tästä nyt. Kiva, kun poikkesit!

      Poista
    2. Hyvä kokeilu! Muistan, kun meillä lapsen ope sai koiran ja toi pennun päiväksi kouluun. Mieleenpainuvia hetkiä.

      Irtokarkkeja syö aina liikaa. :)

      Tyytyväistä helmikuuta sinulle, ihania hetkiä töihin ja kotiin.

      Poista
    3. Kiitos samoin sinulle! Hienoa, talvista helmikuuta!

      Poista
  2. Jotenkin nyt huvittaa tuo kissa-parka, joka lamaantuu liian suurien herkkujen ääressä. Mitäköhän sitä itse tekisi jos törmäisi sohvan kokoiseen pizzaan? Ehkä tosiaan ottaisi vain sen palan ruisleipää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että mainitsit juuri pizzan. Olen syönyt varmaan sohvallisen kotitekoista pitsaa viikonloppuna. Nam nam. Oli niin monta hyvää makua, että pakko maistaa kaikkia, ja parhaita kahdesti. :D

      Poista