tiistai 30. huhtikuuta 2013

Surrealismia, toisia todellisuuksia

Leena Krohnin Hotel Sapiens on outo ja kiinnostava kirja. Aluksi tuntui, etten ymmärtänyt mitään. Sitten kiinnostuin kirjan yksittäisistä luvuista. Kirjassa on monenlaisia hahmoja, ihmisiä, ihmisten varjoja, ihmisen kaltaisia olentoja, kasveja.

Kirjan miljöönä on oma ainutlaatuinen maailma, Hotel Sapiens, jonne ihmiset on tuotu turvaan. Entistä maailmaa ei enää ole. Nykyisessä todellisuudessa kelloissa ei ole viisareita, aika on menettänyt merkityksensä. Välillä kirjan hahmot ovat näkevinään entisestä maailmastaan välähdyksiä. Onko sumun takana vielä se todellisuus, jossa he aiemmin elivät? Kirjan luettuaan on omituinen olo ja alkaa miettiä esimerkiksi omien viherkasviensa henkistä elämää...

Vähintään yhtä surrealistinen kirja on F.G. Haghenbeckin Pyhän lehden kirja (Hierba Santa), joka on fiktiivinen elämäkerta meksikolaisesta taidemaalarista Frida Kahlosta. Kirja kertoo Kahlon värikkäistä elämänvaiheista, repivästä rakkaudesta Diego Riveraan ja muistakin rakkaussuhteista. Kirja kuvaa, miten kärsimys ja kuolema ovat jatkuvasti läsnä Kahlon elämässä ja vaikuttavat hänen taiteen luomiseensa.

Ahmaisin kirjan kipeänä ollessani. Tykkäsin. Jokaisen luvun lopussa on ihania meksikolaisia ruokaohjeita, joiden sanotaan löytyneen Kahlon mustasta muistikirjasta. Kaktusta sisältävät ohjeet voivat olla hieman vaikeita toteuttaa täkäläisissä oloissa, mutta ainakin appelsiinipikkuleivät menevät kokeiluun.

                             Vappukissa valmistautuu juhlaan.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Meidän mielestämme



Pojan mielestä linnut tarvitsisivat valot koteihinsa. Miehen mielestä pönttöjen sivuun voisi kiinnittää postilaatikot. Minun mielestäni kodeilla pitää olla nimet. Kissan mielestä linnut pärjäisivät ilman pönttöjäkin. Tyttären mielestä keksipäivä on paras päivä.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

torstai 18. huhtikuuta 2013

Lumen alta paljastuu kevät





"Äiti, sä myöhästyit, nyt et voi enää kuvata niitä." Lumiukko ja -akka ovat kadonneet. Jäljellä on mätä porkkana. Rikkinäinen vati irvistelee keväälle. Hiekkalaatikkoon voi jo kurkistaa, mutta aika märkää on. Lits lits ja tip tip. Jäälyhdystä on jäljellä vielä pohja. Oregano on talvehtinut hienosti ja työntänyt jo ensimmäiset versonsa pintaan. Huumaava tuoksu kaiken mudan keskellä. Eletään välitilassa. Ei olla vielä täysin valmistauduttu kevääseen. Meillä on vain talvikenkiä ja rikkinäisiä kumppareita.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Joinakin päivinä sitä haluaisi heitellä donitseja

Jos todellinen elämä olisi satua, olisin tehnyt tänään kuin nuo kuvan äveriäät prinssit ja heitellyt pari valittua donitsia pariin valittuun päähän. Jos minulla olisi Soma-niminen hevonen, kuten saman sadun prinsessalla on, karauttaisin sillä nyt maailman ääriin. Vaan olen hevoseton rauhan nainen. Tyydyn siis puhisemaan. Keitän hivenen normaalia vahvempaa kahvia. Mätän suklaata. Huomenna menen taas töihin aivan normaalisti.
Kannatan satujen lukemista. Aikuisillehan ne on alun perin tehty. Kuvat ovat kirjasta Prinsessa vailla valtakuntaa (The Princess Who Had No Kingdom), jonka on kirjoittanut Ursula Jones ja kuvittanut Sarah  Gibb. Sekä minä että tyttäreni pidimme tarinasta.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Lastenkasvatusta ranskalaisittain

Minua on aina (siis lapsieni syntymästä lähtien) kiinnostanut, miten lapsia muissa maissa kasvatetaan. Millaiseen ruokaan lapsi pikkuhiljaa totutetaan? Millaisia tapoja hänelle opetetaan? Miten hän ui siihen kulttuuriin, jonka keskelle on sattunut syntymään? Lukisin mielelläni blogejakin tästä aihepiiristä, mutta olen laiska etsimään. Pamela Druckermanin kirja Miten kasvattaa bébé kertoo juuri näistä asioista. Ja sen  luettuaan on lisää kadehdittavaa ranskalaisilta.
Ranskaan muuttanut amerikkalaissyntyinen Druckerman kuvaa kirjassa monipuolisesti ranskalaisen ja amerikkalaisen kasvatuksen eroja. Hän näkee molempien maiden tavoissa sekä negatiivista että positiivista. Useat ranskalaisten kasvatusniksit kuulostavat järkeenkäyvimmiltä, ja valitettavasti kirjaa lukiessaan jotenkin alkaa tuntua siltä, että suomalaisessa kasvatuksessa on enemmän amerikkaa kuin ranskaa. Kirjan mukaan suurin osa ranskalaislapsista oppii "tekemään yönsä" eli nukkumaan itsekseen jo muutaman kuukauden iässä. Lisäksi ranskalaislapset kasvatetaan sietämään turhautumista luomalla tilanteita, joissa he joutuvat odottamaan ennen kuin jokin mielihyvän kannalta tärkeä asia toteutuu.
Druckermanin mukaan hyvin kasvatetulla ranskalaislapsella on neljä taikailmausta, jotka kerta kaikkiaan on osattava. Ne ovat ole hyvä, kiitos, päivää ja näkemiin. Periaatteessa nämä ilmaukset pitäisi olla jokaisen suomalaisenkin lapsen oppilistalla. Mistä sitten johtuu, että kohteliaat lapset ovat koulussamme vähemmistönä? Melkein itkin, kun luin, että ranskalaisessa päiväkodissa tarjoillaan neljän ruokalajin ateria, jotta lapset oppisivat maistamaan eri ruokia. Meidän päivähoitopaikoissamme ja kouluissamme einesten syytäminen on j-ä-r-k-y-t-t-ä-v-ä-ä.  
Onneksi eilen mies huuteli television ääreen katsomaan Teemalta Laurent Cantet'n ohjaamaa ranskalaiselokuvaa Luokka. Oli lohduttavaa huomata, että ranskalaiskoulun teinit vaikuttivat jokseenkin sellaisilta kuin suomalaiskouluissakin on. Opettajakin kuulosti vähän minulta.
Nämä kuvissa vilahtelevat lapset ovat suomalaiskasvatuksen hedelmiä.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Olikkonää Oulusa?









Olin. Siskon luona. Pääsiäisen piristävä päähänpisto. Tekeminen loppui kesken loman, joten pikavisiitti pohjoiseen oli paikallaan. Kävimme ulkoilemassa merenrannalla. Aurinko ja aakea meri. Ihan oli kevättunnelmat lumen keskellä. Automatkalla sain viimein luettua kirjankin pitkästä aikaa loppuun saakka.