torstai 29. elokuuta 2013

Suomentakaa äkkiä lisää Veronique Ovaldea...

...koska, sniiif, minä en todellakaan osaa ranskaa. Veronique Ovalden teoksia on suomeksi käännetty vasta yksi. Ja se yksi ainoa, Mitä tiedän Vera Candidasta, on i-has-tut-ta-va teos! Vaikka teoksessa käsitellään ikäviä aiheita, päällimmäiseksi jää mieleen Ovalden kaunis tyyli kirjoittaa. Arvostan myös pilviin tällaiset kirjat, joissa on lyhyitä lukuja.
En oikeastaan halua puhua novellin negatiivisista aiheista, esimerkiksi hyväksikäytöstä ja sukurutsasta. Kirjassa on sellaisiakin miehiä, jotka ovat sekaisin, täynnä itseään eivätkä ymmärrä mitään rakkaudesta.
Onneksi Ovalde on kirjoittanut teokseensa vastapainoksi Veran ja Itxagan rakkaustarinan.
Ovalde näyttää, että runnellussakin elämässä voi olla paljon hyvää ja arvokasta.
Muita toiveita:
- jatkuisipa sateeton ja lämmin syksy vielä kotvan
- olisipa paukkuja lähteä töiden jälkeen useammin eväs- taikka rantaretkelle.

tiistai 6. elokuuta 2013

Viimeinen lomapäivä


Nukun kymmeneen. Haukottelen. Venyttelen. Käyn suihkussa. Juon aamukahvin pitkän kaavan mukaan ulkona, kun kerran aurinko paistaa. Selailen Hesarin, luen pari minuuttinovellia. Mies siivoaa, poika siivoaa, tytär hoitaa vauvojaan. Minä mietin äidinkieltäni ja kaikkia muitakin maailman kieliä ja naureskelen jostakin netin syövereistä tulleelle tiedolle, että ayapanecon kaksi viimeistä kielenpuhujaa eivät suostu juttelemaan keskenään. He ovat miehiä.

Olen joskus kapinoinut loman loppumista pienesti kirjoittamalla pakastemarjojen etiketit väärin: musti  koita. Nyt tekisi mieli tehdä jotain isompaa. Yhden naisen lakko? Jos tekisi samoin kuin nuo kaksi miekkosta eikä puhuisi vaikka ensimmäiseen viikkoon yhtään mitään.