Talveen valoa ja väriä, mausteita ja yrttejä

Pupujen askartelua. Vauva on oppinut kiljumaan ja pyörimään kuin viisari. Kuulostaa ja näyttää ihan joltakin huvipuistolaitteelta tuossa lattialla.

Muista nämä:
Lisää tuoreiden yrttien käyttöä.
Siksikin herneet ja krassit multiin, miksei valkosipulikin.
Askartele ja väritä.

Testaa tämä:
Sitruunaan reikä hammastikulla, sieltä muutama tippa ruokaan. Säilyy kauemmin?

Sata vuotta unta, sata sekuntia aikaa

Olohuone on vaatteiden ja vauvahajujen valtakunta. Kaikkiin haluamiini asioihin on korkeintaan sata sekuntia aikaa. Montako silmukkaa ehtii kutoa? Montako virkettä lukea tai montako sanaa kirjoittaa ristikkoon?

Olimme kahden päivän reissussa mutta kissasta se oli sata vuotta. Se seuraa ja kommentoi ja hakee menetettyä hellyyttä.

Tammikuu on hajanaisten ajatusten aikaa. Käykää Soinissa Korttitalossa! Viimeiset kolme kuvaa on sieltä.

Vuoteen 2015

Hyvää uutta vuotta kaikille! Toivotaan, että tästä alkaa terveempi jakso meidän perheemme elämässä. Vuoden loppu meni lapsukaisten sairastellessa ja vaikka itse toistaiseksi olenkin terve, on aika rankkaa, kun pienet tyypit sairastavat. Nyt saatiin lääkettä perheen pienimmäisellekin, niin joskopas se tästä.

Joulukuun lopussa, jossain kuumeen mittaamisen välissä, ehdin lukea Merete Mazzarellan Elämä sanoiksi (2013). Kirja opettaa, kuinka kirjoittaa elämäkerta ja vaikkei sellaista suunnittelisikaan, teoksesta saa paljon uusia lukuvinkkejä. Tämä oli ensimmäinen Mazzarellani. Luin kirjaa pitkään ja hartaasti kappale kappaleelta. Tällaiseen kirjaan tuollainen lukeminen sopiikin.

Toivon tältä vuodelta paljon hyviä hetkiä kirjallisuuden, elokuvien, musiikin ja vaikkapa käsitöiden parissa niin sinulle, joka täällä pistäydyt, kuin minulle itsellenikin. Jos olet juuri katsonut jonkin huikaisevan elokuvan tai lukenut jonkin mahtavan kirjan, toivon, että huikkaat sen minullekin vinkiksi. Viime viikon elokuvani oli Pedro Almodovarin Volver ja tällä viikolla katson Joe Wrightin Anna Kareninaa. Volver on varmaan pakko nähdä uudelleen, tykkäsin niin kovasti. Elokuvat kyllä kärsivät tästä pala palalta katsomisesta, mutta näissä oloissa ei juuri muuta tyyliä ole.

Monesko joulukuuta?

Enpäs tiedä, monesko on, enkä tarkista. Lapsilta kuulee kyllä, montako yötä vielä. Lumi tuli ja mäenlasku alkoi. Pysyis nyt vähän aikaa.

Lueskelen laiskasti Mysi Lahtisen Joulu-kirjaa. Mies tekee lanttulaatikon, minä perunalaatikon. Paljon kalaa ja wasabia lohen kanssa. Siinä tärkeimmät.

Postikortit lähtivät myöhässä ja kalliisti, niin kuin aina. Mutta ehtinevät.

Lukea voi myös pipareita leipoessaan

Yksi viime vuosien lempikirjoistani on Arne Nevanlinnan Marie (2008). Kirja kertoo ranskalaissyntyisestä 100-vuotiaasta Mariesta, joka viettää elämänsä viimeistä päivää helsinkiläisessä vanhainkodissa maaten ja elämäänsä muistellen. Mariessa on kiehtovasti kirjoitettuna elämän kerroksellisuus. Näkyvissä on koko elämänkaari: lapsuus, nuoruus, keski-ikä ja vanhuus. Kirja sopii mainiosti joululomaluettavaksi. Vielä parempi vaihtoehto on kuunnella se Seela Sellan lukemana äänikirjana ja sekoitella vaikkapa samalla siirappia piparkakkutaikinaan.


Sain juuri luettua Nevanlinnan Hetan (2014), mutta kirja ei aivan yltänyt Marien tasolle. Samankaltaisia äänenpainoja ja lauserakenteita, joita tottui lukemaan jo Mariessa, on havaittavissa myös tässä kirjassa. Hetassa on liikaa suomenruotsalaisen yläluokan välistä sanakopua. Yli pari sataa sivua sivistynyttä nokittelua on ainakin meikäläiselle liikaa. Kirja on nimetty palvelustytön, Hetan, mukaan. Heta osaa lukea ajatuksia. Eri henkilöiden ajatusten listaaminen tajunnanvirtamaisesti vaikuttaa kiinnostavalta kertomisen keinolta mutta tekee tekstistä sekavan. Toimisi ehkä näytelmänä.

Joulukuussa kirjoitan lempikirjoistani

Kun vajaat pari vuotta sitten perustin blogin, ajatuksena oli blogata enemmän kirjoista. Kolmen pienen lapsen äitinä minulla on kuitenkin vain harvoin aikaa istahtaa rauhassa lukemaan. Kissan silittäminenkin tahtoo jäädä liian vähälle nykyisin. Joulukuussa haluan kuitenkin puhua kirjoista. Joistakin lempikirjoistani, lapsuusajan kirjoista ja niistä kirjoista, joita parhaillaan luen. Täysveristä kirjabloggaajaa minusta tuskin koskaan sukeutuu. En halua pureskella kirjaa kovin monisanaisesti, lähinnä kuvata muutamalla sanalla tai virkkeellä ajatuksia, joita se herättää.

Jos haluat lukea kaunista kieltä, ota käteesi jotain Sirpa Kähkösen kirjoittamaa. Lakanasiivet (2007) oli ensimmäinen kirja, jonka Kähköseltä luin. Kirja oli hyvä, mutta jokin kerronnassa jäi vaivaamaan. En osaa tarkemmin yksilöidä. Ystävän kehotuksesta lähdin kuitenkin kirjastoon, jossa Kähkönen itse esitteli Kuopio-sarjaansa. Hän kertoi kirjojensa synnystä niin kiinnostavasti, että päätin tarttua johonkin toiseenkin teokseen. Vähän aikaa sitten luin Neidonkengän (2009). Kirjan kieli lumosi minut täysin. Se on ensimmäisistä luvuista lähtien niin runollista, että kirjaa haluaa lukea hyvin hitaasti. Kähkönen taitaa henkilökerronnan ja osaa taitavasti kuvailla myös lapsen maailmaa ja näkökulmaa.

Paljon onneaaa vaaaan

Juhlissa, juhlista, juhliin. Yllättäen lastenkutsut ovat hauskimmat.

Iäkäs rouvashenkilö möläyttelee. Voisin ostaa hänelle Käytöksen kultaisen kirjan. Ehkä jokin teiniporukka voisi myös luennoida hänelle: Miten käyttäydyn juhlissa? Miten muokkaan käytöstäni vanhoilla päivillä?