perjantai 25. heinäkuuta 2014

Lumpeita ja plätsähdyksiä







Pikkuiselle lammelle on reilu kilometri. Tänään siellä oli jokunen kalastajavene. Yksi mies tipahti veneestä. Kuului kiroilua ja naurua. Puheesta päätellen kesän ensiuinti. Käyhän se noinkin.

Olen uinut yhteensä viisi kertaa. Aloitin viisi päivää sitten. Jos saisi kympin rikki tänä kesänä.

Poikani juoksee laiturille, hyppää veteen ja huutaa mennessään "Jiihaa!" Hän on yhtäkkiä oppinut myös snorklaamaan. Tutkaa putken kanssa veden pintaa, hengitys vain suhisee.





Lukisin kaiket päivät, jos ei olisi tuota remonttia. Heli Lahdenrannan ja Ulla-Maija Lähteenmäen puutarhakirjasta
P niin kuin puutarha (2014) opin, että

- perhoset tykkäävät salviasta, mintusta, timjamista ja mäkimeiramista
- kärpäset eivät tykkää kreikansinisestä väristä
- saviruukku kannattaa kylvettää ennen kastelua, jottei se ime kasveilta vettä
- sisäkasvit voi viedä kesäksi ulkoilemaan puun juurelle, ei helteiselle paikalle
- unikko säilyy pidempään maljakossa, kun kärventää varren päätä tulitikulla
- lipstikka pitää noidat ja pahat henget poissa
- kalanperkeitten keikkaaminen ruusujen juurelle kannattaa, sillä niiden fosforipitoisuus saa ruusut kukoistamaan
- kehäkukan lehdellä voi hoitaa haavaa.

Sitä ei kerrottu, mikä tepsisi parhaiten nokkosen polttamiin käsiin.

2 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä lapsille riemastuttavaa aikaa. Ja oi mitä lumpeenkukkia, ovat niin taianomaisia. Ja mikä ihana suklainen kakku se siellä kuvassa on namskis.

    Lämpimin terkuin Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihanaa aikaa lapsille ja aikuisille. Tänne on luvattu seuraaviksi päiviksi sellaisia helteitä, että vesistöjen lähellä on oltava. Rakastan lumpeenkukkia, mutta ne olivat vähän liian kaukana kameralle. Ja tuo kakku tosiaan, pitäisi tehdä lisää, mutta näillä helteillä ei oikein innosta kuumentaa uunia.

      Poista