lauantai 25. tammikuuta 2014

Sujuvasanainen Lessing, runollinen Haahtela ja pettynyt lukija



En yhtään ihmettele, miksi blogeissa usein kirjoitetaan hyvistä kirjoista. On paljon helpompaa hehkuttaa kirjan hyvyyttä kuin kritikoida. Jos ei pidäkään jonkin upean kirjailijan kirjasta, tulee vähän sellainen olo, ettei ole tainnut ymmärtää kaikkea. En ole lukenut Doris Lessingiä enkä Joel Haahtelaa aiemmin ja kokeilin taannoin molempia. On vain vaikea sanoa kummastakaan kirjasta paljoa. Ne eivät olleet minulle kirjojen kirjoja.



Ajattelin ottaa varman tärpin ja aloitin Lessingin Kissoista (2009). Mutta voi voi, ei se ollutkaan hyvä valinta. Tunnustan kyllä Lessingin ansiot sujuvan tekstin kirjoittajana. Kirja oli helppolukuinen. Siinä kuvailtiin kissojen elämää aina Afrikasta Englantiin. Lessing esitteli monenlaisia tuntemiaan ja hoitamiaan kissapersoonallisuuksia. Silti en olisi halunnut lukea siitä, miten emokissasta ei tulekaan hyvä äiti taikka miten kissanpennut lopetetaan ampumalla. En myöskään jaksa kaikilta osin uskoa Lessingin muotoilemiin kuvauksiin kissojen ajatuksista, vaikka hän varmasti on tuntenutkin koko joukon kissoja.



Kodissani on miltei aina ollut kissa, joskus montakin. Mutta minulta puuttuu Lessingin kokemus suurista kissapesueista, raihnaisista kulkukissoista, kotikissojen välisistä arvoasetelmista. Omat kissani ovat saaneet elää isoilla reviireillä toisin kuin Lessingin kuvailemat kissat. Ehkä siksi en tavoita enkä pysty eläytymään kissamaailmaan, jonka Lessingin Kissoista-kirja tarjoaa. Aion tästä huolimatta lukea lisää Lessingiä. Ehkä jokin toinen kirja kolahtaa.



Joel Haahtelan kirja Tähtikirkas, Lumivalkea (2013) ei sekään ollut mieleeni. Olihan kirja runollisen kauniisti kirjoitettu, mutta siinä oli minulle liikaa haikailua ja pysähtyneisyyttä, joita kumpaakaan en juuri nyt jaksa. Eihän se ole Haahtelan vika. Hänen luomansa henkilö nyt vain on sellainen - mies, joka etsii itseään ja on kokenut jo nuorena pettymyksiä. Kirjan alku oli lupaava, mutta jotenkin sen jälkeen lässähti. Luin kirjaa kipeänä, mikä sekin varmaan vaikutti. Minun pitää lukea Haahtelalta jotain muuta, mutta ei aivan juuri nyt. Nyt luen ihanaa kirjaa siskoksista.

4 kommenttia:

  1. Minä pidän Haahtelasta kovasti, se melankolia ja viipyilevyys on jotain sellaista, joka sopii ilmeisesti minun mentaliteettiini hyvin.

    Mutta eihän kehutuistakaan kirjailijoista tarvitse pitää, yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta, niin se menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Kirjan alusta pidinkin, mutta sitten en tiedä, mitä tapahtui. Ehkä jokin muu Haahtelan kirja on minua varten.

      Poista
    2. Totta, minäkin pidin enemmän alusta. Kokeile jotain toista kirjaa, tämä tuorein ei ollut minunkaan suosikkini Haahtelan tuotanossa.

      Poista
    3. Jos sinulla on antaa jokin vinkki, mihin Haahtelan kirjoista kannattaisi tarttua, laitan mielelläni korvan taa.

      Poista